//Vuoden 2024 Taksiammattilainen on taksiyrittäjä Sami Halonen Kajaanista

TIEDOTE 18.2.2025

Vuoden 2024 Taksiammattilainen on Sami Halonen Kajaanista

Taksialalla ammattitaito ja palvelualttius ovat kunniassa. Tämä käy selväksi vuosittain Suomen Taksiliiton järjestämässä Vuoden Taksiammattilainen -äänestyksessä. Vuoden 2024 Taksiammattilaisen äänestyksessä liittoon tuli lähes viisi sataa ehdotusta. Raati valitsi voittajaksi taksiyrittäjä Sami Halosen Kajaanista. Kunniamaininnat saivat taksiyrittäjät Laura Ikonen Kouvolasta, Samu Kujanpää Kauhavalta ja Väinö Tenhunen Vihdistä.

Vuoden Taksiammattilaisen valinta tuo esille vahvaa, ammattimaista alaa. Ruusuja tulee niin hyvästä palvelusta, turvallisesta ajotavasta kuin työntekijöiden reilusta kohtelusta. Haku järjestettiin viime joulukuussa kahdeksatta kertaa. Perinne juontaa vuosiin 1982–2008, jolloin liitto järjesti Vuoden taksiautoilija -kilpailut yhteistyössä Seura-lehden kanssa.

–Äänestys innostaa vuosittain niin asiakkaita, yrittäjiä kuin työntekijöitä. Varmasti valtaosa äänestetyistä ansaitsisi tunnustuksen, ja valinta onkin vaikea suuresta joukosta. Teimme Taksiliiton toimistolla esikarsinnan. Lopullisen valinnan teki arvovaltainen raati, joka edustaa sidosryhmiämme, Taksiliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson kertoo.

Vuoden 2024 Taksiammattilaisen valintaraadissa olivat poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta, sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Saksanen Invalidiliitosta sekä Taksiliiton varapuheenjohtaja Markku Ylikulju.

Sami Halonen taksiyrittäjä sydämestään
Raati valitsi runsaasta joukosta taksiyrittäjä Sami Halosen Vuoden 2024 Taksiammattilaiseksi. Halonen perusti taksiyrityksensä vuonna 2006 työskenneltyään 14 vuotta taksinkuljettajana. Häntä kunnianosoitus yllättää ja ilahduttaa. Hän muistuttaa, että alalla on paljon sydämellään työtä tekeviä ammattimaisia kuljettajia.

– Minulle on taksiyrittäjänä iso rikkaus olla mukana ihmisten arjessa ja juhlassa. Monista asiakkaista on tullut ajan mittaan hyvinkin tuttuja. Taksialalla jokainen työpäivä on erilainen, mikä sekin on rikkaus, Sami Halonen pohtii.

Halonen sai äänestyksessä monia mainintoja myös omilta työntekijöiltään, jotka kiittävät hänen panostaan työhyvinvointiin. Hän kuuntelee työntekijöidensä toiveita, huomioi vapaatoiveet ja kannustaa palautteen antoon.

–Kuuntelen työntekijöideni toiveita, haluan kehittää itseäni johtajana ja olla hyvä työnantaja, Sami Halonen kertoo.

Pitkän linjan taksiammattilainen on tullut tutuksi myös alan haasteiden kanssa. Niitä ovat nousseet yrittäjän kulut sekä kilpailutukset, joissa painotetaan hintaa palvelutason kustannuksella.

Kunniamaininnat

Raati valitsi Halosen lisäksi kolme kunniamaininnan saanutta ammattilaista:

Laura Ikonen, Kouvola
Samu Kujanpää, Kauhava
Väinö Tenhunen, Vihti

Taksiliitto onnittelee lämpimästi voittajaa ja kunniamainittuja!

Suomen Taksiliitto ry on taksiyrittäjien kansallinen edunvalvontajärjestö, joka edistää tasavertaista toimintaympäristöä, luotettavaa ja reilua toimintaa alalla. Liiton jäsenistöön kuuluu niin toiminimiyrittäjiä, eri kokoisia yrityksiä kuin tilausvälitysyhtiöitäkin. Liitto täyttää 80 vuotta vuonna 2025.

2025-02-18T15:17:43+02:0018.2.2025|Uutiset|