Blogi
Kilpailu- ja kuluttajavirasto rankaisee toiminnallaan taksiasiakasta
Taksiliikenne avattiin puolitoista vuotta sitten ajatuksella, että kilpailua saadaan lisää ja hinnat alas. Asiantuntijat, jotka esittivät vastakkaisia analyysejä, sivuutettiin.
Elämme nyt siis vapautuksen jälkeisessä uudessa toimintaympäristössä, jossa taksiyrittäjät tekevät parhaansa sopeutuakseen tilanteeseen. Haasteelliseksi sopeutumisen tekee kuitenkin Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) toiminta, sillä viraston ohjeistus taksiyrittäjille on ollut uudessa tilanteessa täysin puutteellista. Se on saattanut kärsijöiksi ne, joille palveluja luvattiin lisää, eli kuluttajat.
Pienillä paikkakunnilla ennakko-ohjeistuksen puute on johtanut esimerkiksi siihen, että yrittäjät eivät ole voineet sopia keskenään hiljaisen ajan päivystyksestä. Sen seurauksena kukaan ei enää palvele asiakasta vähäisen kysynnän aikoina. Ilman palvelua ovat jääneet niin perinteistä taksipalvelua tarvitseva asiakas kuin kiireetöntä kyytiä sairaalaan tarvitseva asiakas.
Taksien tilausvälityskeskusten haasteena on puolestaan taksipalvelujen kattava saatavuus toiminta-alueellaan. Keskus ei voi ohjata autoja alueille, joissa saatavuus on ongelmallista. Tilausvälitysyhtiöillä tulisi kutenkin olla mahdollisuus koordinoida autoja tarpeen mukaan, jotta palvelua voitaisiin tarjota mahdollisimman laveasti ympäri Suomen. Sanomattakin on selvää, että tämän tulee tapahtua ketään yrittäjää syrjimättä samoilla säännöillä kaikille.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on kyllä epämääräisesti ilmoittanut, että joitakin lievennyksiä käytäntöihin voidaan kuulemma tehdä, jos ne ovat kuluttajan edun mukaisia. Uudessa markkina- ja lainsäädäntötilanteessa tilanne on kuitenkin kestämätön, jos näistä lievennyksistä ei ohjeisteta tarkemmin, vaan toimintaa tarkastellaan vasta jälkikäteen ja rangaistaan sitten kilpailun rajoittamisesta. Rangaistukset eivät ole lieviä, kuten linja-autoliikenteen oikeudenkäyneissä nähtiin.
Toivottavaa olisikin, että KKV antaisi selkeän luvan ottaa nykyiseen toimintaympäristöön mukaan edes hyviä rippeitä vanhasta toimintamallista. Silloin niin uusilla kuin vanhoillakin yrittäjillä, ja ennen kaikkea potentiaalisilla asiakkailla, olisi paremmat mahdollisuudet löytää palveluntarjoaja ja päinvastoin.
Hallituksella pitää nyt myös olla rohkeutta huolehtia siitä, että taksipalveluiden saatavuus voidaan mahdollistaa edes kohtuudella, kun linja-autoliikennettäkään ei enää monessa paikassa ole. Tähän kyllä löytyy lääkkeitä, jos on halua. Oikeiden lääkkeiden käyttö antaa myös paremmat edellytykset paikallisille pienyrittäjille pärjätä voimakkaasti globalisoituvassa maailmassa. Väärät lääkkeet vain lisäävät ongelmia, joita markkinoilla jo on, sillä harvaan asutussa maassa ei markkinaehtoista liikennettä yksinkertaisesti synny joka paikkaan.
On myös todettava, että minkäänlainen yrittäjyys kevennetyin velvoittein ei ole ratkaisu haja-asutusalueen saatavuusongelmaan, niin kuin joissain pöydissä on aika ajoin uumoiltu. Päinvastoin sen myötä nykyiset yrittäjät katoaisivat lopullisesti kyliltä ja hiljaisen ajan palvelu kärsisi entisestään.
Taksilaki on muuttunut pysyvästi, mutta se ei estä sitä, että hienosäätöä on mahdollista tehdä paljonkin. Harva alalla tällä hetkellä toimiva yrittäjä haluaa paluuta vanhaan, yhä useampi näkee uuden lainsäädännön sen sijaan myös mahdollisuutena. Suomalaiset taksiyrittäjät eivät pelkää kilpailua, vaan haluavat palvella asiakasta järkevällä tavalla, jos siihen annetaan mahdollisuus. Se on heillä verissä.
Tuomo Heino, Taksiliiton hallituksen III puheenjohtaja
Lue myös Taksiliiton tiedote (29.11.2019):
Taksiasiakas sijaiskärsijänä – Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistus on puutteellista

Nuijamiestentie 7
00400 Helsinki
020 7756 800
taksiliitto@taksiliitto.fi
TAKSILIITTO SOSIAALISESSA MEDIASSA
LISÄTIETOA TAKSILIITOSTA