//Timo Koskinen: Osaaminen on taksissakin laatutekijä

Blogi

Osaaminen on taksissakin laatutekijä

Nyt jo eronneen maan hallituksen yksi kärkihankkeista, liikennepalvelulaki, on nyt viimeisiltä osiltaankin tulossa voimaan aprillipäivänä. Lainsäädännöllinen suuri liikenteen lakikokonaisuus, joka valmisteluvaiheessa tunnettiin liikennekaari nimellä, on pitkän ja monipolvisen valmistelun myötä nyt valmis. 1800-luvulla Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa todettiin:

”Te voiton saitte. Teill on valta nyt, siis minun tehkää, miten miellyttää.
Mut laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää.”

Vaikka järjestäytyneen taksiliikenteen näkökulmasta voidaan tuota Runebergin runoa pitää alkuosaltaan hyvin tilannetta kuvaavana, niin mihinkään katastrofiin ei toimialan näkökulmasta olla jouduttu. Epäilemättä monet yksittäiset yrittäjät ovat henkilökohtaisella tasolla kohdanneet kylmän markkinaehtoisuuden tuomat ongelmat ja tämän myötä myös yrittäjyydestä luopumisia on tapahtunut useita. Yksilön kannalta on muutos siis voinut olla dramaattinen ja jopa lopullinen. Taksimaailman uudistajat, sääntelyn purkajat, lainsäädännön sujuvoittajat saivat voiton säännellyn taksimarkkinan puolustajista, mutta taksimarkkinat ovat siitä huolimatta vahvasti yrittäjien käsissä edelleenkin.

Yhteiskunta elää ja kehittyy, enää 2000-luvulla ei voida mistään lakikokonaisuudesta todeta tuon Maaherra-runon tyyliin. On hyvin todennäköistä, että tämän päivän lainsäädännöstä ei enää muutaman vuosikymmen jälkeen ole juuri mitään alkuperäistä jäljellä. Myös liikennepalvelulaki tulee elämään. Taksiliitto tulee epäilemättä vaikuttamaan koko jäsenkenttänsä voimalla siihen, että nykylakiin saadaan tarvittavia muutoksia tulevan eduskunnan ja hallituksen myötä. Jäsentemme autot edustavat lähes 75 % markkinaosuutta koko taksiautokannasta. Tällä toimialaa varsin kattavasti edustavalla joukolla viemme Taksiliiton tavoitteita kohden parempaa taksimaailmaa.

Suomalainen taksiliikenne tulee elämään uudessa lainsäädännöllisessä ympäristössä uusin mahdollisuuksin, uusin haastein ja uusin tavoittein. Muutoksessa meni useita aiemmin hyvin toimineita asioita, mutta toisaalta muutos myös toi monia mahdollisuuksia taksiyrittäjille. Taksiliiton jäsenten taksiautojen määrä on kasvanut muutoksen myötä merkittävästi. Voidaan hyvin olettaa, että autojen määrän kasvuun on ollut tarvetta monilla alueilla, tuskin niitä autoja muuten vaan on taksikäyttöön hankittu.

Edeltäjääni lainaten nyt on syytä siirtää katse seuraavalle esteelle. Menneen muisteleminen ei vie taksitoimialaa eteenpäin. Nyt tarvitaan uskoa ja luottamusta siihen, että maailman paras taksijärjestelmä kestää tämänkin lainsäädännöllisen muutoksen ja nousee entistä ehompana kohden tulevaisuutta. Laadukasta, asiantuntevaa, osaavaa, palvelevaa taksia tarvitaan jatkossa entistäkin enemmän, niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.

Meidän tulee osoittaa kuluttajille, että taksi on helppo saada ja sitä on helppo käyttää, taksin hinnoittelu on selkeää ja kuljettajat ovat paikkakuntansa tuntevia riittävällä kotimaisella kielitaidolla toimivia palvelualan ammattilaisia. Huolehdimme luotettavasti myös erityisryhmistä. Esteettömille kuljetuksille on käyttäjiä entistä enemmän, koululaiset tarvitsevat luotettavaa kuljetuspalvelua edelleen. Meillä ei ole mitään syytä olla onnistumatta jatkossakin. Me pystymme edelleen tarjoamaan maailman parasta taksipalvelua koko maan alueella. Osaamisemme, tiedot, taidot ja kokemus eivät ole mihinkään kadonneet. Näytetään, että suomalaiseen taksiin, taksiyrittäjään ja -kuljettajaan voi luottaa edelleen.

Käytetään lain suomat mahdollisuudet hyväksemme. Meidän ei ole syytä jäädä itse vanhoihin toimintamalleihin kiinni. Meidän ei kuitenkaan ole syytä luopua hyviksi havaituista kilpailukeinoista. Vaikka aprillipäivästä alkaen taksinkuljettajaksi pääsee ilman paikallistuntemusta, niin se ei tee paikallistuntemuksen tarpeesta yhtään vähäisempää. Nyt osaaminen tältäkin osin laatutekijä ja laadulle löytyy aina käyttäjiä ja maksajia.

Timo Koskinen, toimitusjohtaja

Tutustu 

Liity jäseneksi 

 Tapahtumakalenteri

Tutustu Taksiliittoon

Ajankohtaista 

Nuijamiestentie 7
00400 Helsinki

020 7756 800
taksiliitto@taksiliitto.fi

TAKSILIITTO SOSIAALISESSA MEDIASSA

2019-04-01T10:35:22+03:0029.3.2019|Blogit|