Blogi
Taksiyhtiöt ennen ja nyt
Megatrendit vaikuttavat elämiseemme selvemmin nyt kuin koskaan. Näitä megatrendejä eli maailmaa muuttavia suuntauksia on toki esitetty jo koko 2000-luvun, mutta nyt muutokset ja niiden vaikutukset ovat nopeampia kuin koskaan aiemmin.
Meitä suomalaisia koskevia megatrendejä voidaan myös jakaa selkeästi esimerkiksi maailmantalouteen, jolla on jo hyvin nopeita vaikutuksia ihan jokaiseen suomalaiseen aamiaispöytään. Toinen megatrendi, joka muuttaa maailmaa nopeasti, on kuluttajat ja markkinat, kolmas trendi on selkeästi teknologia ja innovaatiot.
Vaikutukset leviävät maailmantaloudessa todella nopeasti ja vaikuttavat kansallisella tasolla aina sinne edellä mainittuun aamiaispöytään saakka. Myös kevään eduskuntavaaleissa megatrendit olivat toki ajankohtaisesti esillä: digitalisoituminen, monikulttuuristuminen, kansainvälistyminen, ympäristöongelmat jne.
Maailmoja syleilevän alkukirjoituksen jälkeen on ainakin itselleni helpompi ymmärtää tätä ympäröivää todellisuutta, kun sen sijoittaa omaan tuttuun toimintaympäristöönsä.
Edellinen suuri mullistus Kelan suorakorvausjärjestelmän alkajaisiksi sai jo monen vanhan koulukunnan taksiautoilijan puistelemaan epäuskoisena päätään. Tosin kukaan ei silloin epäuskoisena voinut arvata, miten tärkeäksi ja suorastaan jopa kilvoitelluksi muodostuisi Kelan korvaamien kyytien välitys ja ajaminen. Järjestelmä toimi kuin se kuuluisa junan vessa.
Tulevasta taksialaa mullistavasta vapautumisesta käytiin keskusteluja, arvioita, väittelyitä ja jopa vähättelyä lakimuutoksen etenemisestä. Taksialan edunvalvontajärjestö teki vuosikymmeniä erittäin tehokasta edunvalvontaa ja ala ei oikeasti ymmärtänyt kehittyä 2000-luvun haasteisiin. Täytyy suoraan sanoa, että asiakas oli aina puheissa ja asiakkaan etu esillä, mutta oikeasti kukaan ei todella ajatellut asiakasta ja hänen tarpeitaan. Teknisesti sekä välitysjärjestelmän että maksujärjestelmien suhteen suomalainen taksi edusti huippuluokkaa. Asenteet valitettavasti olivat puutteelliset asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisestä.
Mitä siis todella muuttui 1.7.2018?
Kukaan ei oikein näissä visioissa ennen liikennepalvelulain voimaantuloa miettinyt, mitä tämä kaikki tarkoittaa välitysyhtiöille. Skenaarioita ja pelkoja oli Suomenlahden yli seilaavista taksiarmadoista tai huutavasta kuljettajapulasta kaikkien ryhtyessä yrittäjiksi, automäärien rajusta kasvusta ym. Toki osittain näin on käynytkin, lupia on myönnetty usea tuhat. Kuljettajapula on edelleen ja pahenee, mutta ei välttämättä yksinomaan siitä johtuen että kaikista on tullut autoilijoita. Ongelma on muualla rakenteissa.
Välitysyhtiöt muuttuivat käytännössä hyvin nopeasti myös kilpailijoiksi keskenään. Aiemmin tulomalli on ollut stabiili ja suurella liikevaihdolla keskisuuretkin yhtiöt pyörittivät melko raskasta ja kuluongelmallista organisaatiota ja osin jopa tehottomasti päivystysvelvoitteen ym. vuoksi. Kevään 2018 kilpailutukset kyllä maalasivat tältä osin kartan toisen näköiseksi.
Miten megatrendit vaikuttavat taksialalla?
Välitysyhtiöiden markkinoiden valtauksesta tuli todellisuutta kilpailutusten myötä myös edustamalleni yhtiölle. Hyvin nopeasti kävi selville, että pelkästään oman tilauskannan hoitaminen maakunnankin alueella on tuotantokustannuksiltaan raskaampaa kuin saatu tulo. Tässä vielä vain osittain auttaa teknologia. Monilla aloilla, kuten vakuutusyhtiöiden, pankkien ja matkatoimistojen asiakaspalvelussa vastaa jo chattibotti: yksinkertaisia lauseita ymmärtävä, sumeaa logiikkaa hyödyntävä vastausrobotti.
Tässä yhteydessä viittaan alun megatrendeihin teknologian ja innovaatioiden suhteen. Chattibotit korvaavat jatkossa ihmistyövoiman call centereissä ja myös taksikeskuksissa. Applikaatiot täydentävät tätä automatiikkaa. Kuluttajat ja markkinat vaikuttavat alaan myös todella merkittävästi. Pääkaupunkiseudulla arkipäivää ovat jo jakamistalouden nimissä olevat yhteiskäyttöautot, erilaiset kuukausiliput raiteille ja kumipyörille, vuokrattavat citypyörät, auton kuukausikäyttöleasingit, kimppakyytiverkostot jne. Vain taivas on rajana jakamistalouden malleille. Kyydinjakopalvelut toki eivät ole olleet itsekannattavia maailmallakaan, vaan niihin on syydetty pääomasijoittajien rahaa huomattavia määriä.
Maailmantalous ja Suomen talous toki vaikuttavat hyvinkin herkästi taksialan kysyntään; taksi on aina ollut hyvin herkkä taloudellisen suhdanteen indikaattori.
Yhtä lailla välitysyhtiöissä on mietittävä omistajatahojensa liiketoiminnan kehittämistä edellä mainitut megatrendit paikalliseen ja alueelliseen toimintaympäristöön suhteutettuna. Ne vaikuttavat siellä halusimme tai emme.
Juha Sirviö, Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n toimitusjohtaja
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Taksiautoilijat ry:n jäsenlehden (6/2019) Vieraskynä-palstalla.

Nuijamiestentie 7
00400 Helsinki
020 7756 800
taksiliitto@taksiliitto.fi
TAKSILIITTO SOSIAALISESSA MEDIASSA
LISÄTIETOA TAKSILIITOSTA