TIEDOTE 12.2.2025
Taksiliitto: Valvonnan on vahvistuttava uuden lain myötä
Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota. Asiakkaiden kokemukset mielivaltaisista hinnoista, puutteelliset dokumentit autoissa ja piittaamattomuus säännöistä ovat kasvamassa. Taksiliiton neuvontaan tulevat ryöstöhintoihin liittyvät valitukset ja ohjepyynnöt ovat lisääntyneet. Taksikupua käyttävien ajotavoissa on valtavia eroja. Osa puutteellisilla dokumentaatiolla ajavista ei jää kiinni, koska erilaiset someryhmät varoittavat liikkeellä olevista valvontapartioista.
Auton tulee olla rekisteröity ammattiliikenteeseen, kun sillä ajetaan luvan varaista taksia. Taksiliitto esittää, että viranomainen tutkisi jokaisen taksiauton kohdalla, että rekisteröinti on kunnossa, auto on liitetty voimassa olevaan taksilupaan ja siinä on voimassa ammattimaisen ajoon tarkoitetut vakuutukset.
–Kunnossa olevan ajokin ja ajantasaisen dokumentaation merkkinä tulisi olla viranomaisen myöntämä tunniste, kilpi tai muu ajoneuvon ulkopuolelle selkeästi näkyvä tunniste. Tämän perusteella asiakkaan olisi yksinkertaista valita asiansa hoitanut kyydin tarjoaja, Taksiliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson toteaa.
Yksi oleellinen, valvontaa vaativa asia on taksiauton ajopäiväkirja. Merkittävällä osalla takseista tänä päivänä tämä jo hoituu taksamittarin avulla. Taksamittarit toimivat ajotietokoneena, jota esimerkiksi Hollannissa edellytetään kaikilta takseilta.
Taksiliiton mukaan viranomaisen hyväksymän taksamittareita tai ajotietokoneita on saatavilla kohtuulliseen hintaan, joko vuokralle noin 100–200 euron kuukausihintaan tai omaksi reilun tuhannen euron hintaan. Laite kestää käytössä useita vuosia. Taksien tulee vähintään vuosittain raportoida kaikki ajonsa eri viranomaisille. Yhden laitteen kautta voidaan varmistua, että erilaisten kyytipalvelujen ja välitystehtävien ohella ajetut kyydit lennosta tai tolpalta tulevat tasapuolisesti raportoitua.
–On käsittämätöntä, että Suomessa on oltu niin sinisilmäisiä raportoinnin suhteen. Osa kuljettajista ja yrittäjistä ei edes tiedä, miten varmistaa, että kaikki matkat on raportoitu. Houkutus jättää osa kyydeistä ilmoittamatta on ilmeinen, jos sen tekninen alusta on hankala, Annukka Mickelsson sanoo.
Hyväksytyn ajotietokoneen ominaisuuksiin voidaan lisätä myös kuljettajakohtainen ajopäiväkirja. Taksamittari täydentää muuta raportointia ja varmistaa ajoneuvokohtaisesti kilometrien seurannan.
–Suomessa on nyt mahdollisuus luoda toimintaympäristö, joka ohjaa tekemään oikein taksialalla. Sen tulee olla selkeää ja helppoa, jos halutaan saada alalle syntymään luotettavaa toimintaa, Taksiliiton puheenjohtaja Tuomo Heino korostaa.
Viranomaisten rooli tietojärjestelmien tehokkaammin hyväksikäyttöön on nyt punnittavana. Eri viranomaisten on avattava rajapintoja, jotta tieto saadaan kulkemaan.
–Ei ole järkevää lisätä virkavaltaa teiden varsille jahtaamaan karttelevia ajajia, vaan käyttöön on saatava luotettava ja tehokas tiedonkeruu, kuten monessa muussa maassa on jo tehty, Heino lisää.
Lisätiedot toimituksille
Toimitusjohtaja Annukka Mickelsson,
p. 050 339 0963, annukka.mickelsson@taksiliitto.fi
Puheenjohtaja Tuomo Heino
p. 050 3562557, tuomo.heino@taksiliitto.fi