TIEDOTE 18.6.2025

Taksiliitto oikoo taksamittariin liittyviä virheellisiä käsityksiä

Taksilainsäädäntöön liittyvä lausuntokierros hallituksen esityksestä päättyi kesäkuun alkupuolella. Taksamittari puhutti lausuntokierroksen ajan niin mediaa kuin taksialan toimijoita.  Taksiliiton tarkastelun perusteella puolet lausunnon antajista kannatti taksamittaria, suuri osa muista vastaajista ei ottanut asiaan kantaa. Lausunnoista käy myös ilmi, että mittaria vastustavilla on asiasta useita virheellisiä käsityksiä. 

Liikenne- ja viestintäministeriön taksilakiin liittyvä esitysluonnos sai Taksiliiton tekemän katsauksen mukaan lausunnonantajilta laajasti kannatusta. Myös taksamittari ja taksien erityinen rekisterikilpi saivat pääasiassa kannatusta.

–Lausuntopalautteet myötäilevät pitkälti liikenne- ja viestintäministeriön valmistelua. Niissä otetaan hyvin huomioon asiakkaiden turvallisuus, valvonnan järjestämisen tarve sekä harmaan talouden torjunta, Taksiliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson kiittelee.

–Taksamittaria vastustavissa lausunnoissa oli tosin huomattavissa myös puutteellista tai jopa harhaanjohtavaa tietoa esimerkiksi niin mittarin toiminnasta kuin kustannuksista, hän jatkaa.

Mittarivaatimus on osa digitalisaatiota

Taksiliitto painottaa, että toisin kuin joissakin lausunnoissa arvioitiin, mittarivaatimuksen tavoite ei ole rajoittaa sovellusten käyttöä tai alan kehittämistä eteenpäin. Tavoitteena on kattavampi tieto yrittäjän auton käytöstä.  Hinnoittelu voi jatkossakin tapahtua niin sovelluksessa kuin suullisestikin, ja toki myös mittariin asennettuun hinnastoon perustuen.

Taksamittarin kertakustannus, noin 1000–1500 euroa, on marginaalinen menoerä. Lisääntyvä tiedontarve asettaa luotettavan mittarin kehityksen keskiöön. Mittarivaatimus liittyy erittäin liikkuvan ammatin harjoittamiseen. Lausunnoissa toivottuun valvonnan lisäämiseen se on edullisin ja tasapuolisin ratkaisu.

–Mittari on tällä hetkellä ainoa väline, jolla ajoneuvon kokonaiskilometrimäärät rekisteröityvät luotettavasti, ja tiedot tallentuvat mittariin myös silloin, kun mittari on suljettuna. Se antaa siis olennaista tietoa niin liikennesuoritteista kuin verotukseenkin, Mickelsson selventää.

–Taksimarkkinoilla on jo nyt erilaisia liiketoimintamalleja ja lisää mahtuu. Esitetyllä taksamittarivaatimuksella edistetään alan kehittämiseen tarvittavan tiedon keruuta ja reilua kilpailua, toimitusjohtaja Annukka Mickelsson Taksiliitosta toteaa.

Lisätiedot toimituksille

Toimitusjohtaja Annukka Mickelsson,
p. 050 339 0963, annukka.mickelsson@taksiliitto.fi

Suomen Taksiliitto ry on taksiyrittäjien ja -yritysten suurin kansallinen edunvalvontajärjestö, joka edistää luotettavaa ja reilua taksiyrittäjyyttä. Liitolla on lähes 100 paikallista yhdistystä ja sen jäsenistöön kuuluu niin toiminimiyrittäjiä, eri kokoisia yrityksiä kuin tilausvälitysyhtiöitäkin. Liitto täyttää 80 vuotta vuonna 2025.