//Taksiliitto kiittää maan hallitusta jakeluvelvoitteen vähentämisestä

Taksiliitto kiittää maan hallitusta jakeluvelvoitteen vähentämisestä

Tiedote 7.4.2022

Taksiliitto pitää hyvänä ratkaisuna koko kuljetussektorille ja taksialalle tänään julkaistua jakeluvelvoitteen vähentämistä, jonka elinkeinoministeri Lintilä arvioi vaikuttavan noin 12 senttiä litralta polttoaineen hintaan alentavasti. Liitto on toistuvasti tuonut esille jakeluvelvoitteen vähentämisen merkitystä taksiyrittäjien kannalta. Lisäksi järjestö peräänkuuluttaa alan vapauttamista ajoneuvoverosta.

Hyvistä uutisista huolimatta Taksiliitto on huolissaan alan selviämismahdollisuuksista. Maan hallituksen näkemys siitä, että polttoaineiden hinnat ovat edelleen nousussa, on huolestuttava ammattiliikenteen näkökulmasta.

– Julkisen liikenteen pienin toimija, taksiliikenne, on voimakkaimmin verotettu ammattiliikenteen muoto. Jotta jatkossakin olisi mahdollisuus elää koko maassa ilman omaa autoa, tulee julkisen liikenteen toimintaedellytykset varmistaa, Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen huomauttaa.

Taksiliitto on esittänyt ja esittää edelleen, että taksiyrittäjät tulee vapauttaa ajoneuvoverosta pikaisesti. Taksin ajoneuvovero vaihtelee noin 600 eurosta reiluun tuhanteen euroon. Tämän veron vaikutus valtiontalouteen suuruusluokaltaan noin 10 miljoonaa euroa.

– Ajoneuvoverosta vapauttaminen ei ole kohtuuton vaatimus toimialalta, jonka liikevaihto on noin yksi miljardi ja liikenneluvanhaltijoita on reilut 11 000. Yrittäjien lisäksi taksiala työllistää tuhansia kokoaikaisia työntekijöitä sekä merkittävän määrän osa-aikaisia ja sivutoimisia työntekijöitä, Timo Koskinen Taksiliitosta tähdentää.

Lisätiedot toimituksille
Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen, p. 040 570 9070

2022-06-17T14:07:31+03:007.4.2022|Tiedotteet|