TIEDOTE 24.10.2025
Taksiliikenteen kustannukset jatkavat nousuaan
Taksiyritysten kustannukset ovat nousseet merkittävästi vuoden 2018 lakiuudistuksen jälkeen. Voimakkaimmin nousu näkyy vakuutusmaksuissa, mitä selittää taksien liikennevahinkojen lisääntyminen 48 prosentilla. Taksiliitto on huolissaan alan kustannuspaineesta.
–Tilastokeskuksen ylläpitämän taksiliikenteen kustannusindeksin juuri julkaistut luvut kertovat yritysten todella voimakkaasta kustannuspaineesta. Kohonneet vakuutusmaksut rasittavat alaa, sillä nousua vuodesta 2015 on 92 prosenttia, sanoo Taksiliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson.
Kuten muillakin palvelualoilla, suurin yksittäinen kustannuserä ovat palkat sivukuluineen. Ne muodostavat taksiyrityksen kustannuksista 50 prosenttia. Palkat ovat nousseet tarkasteluajanjaksolla 11 prosenttia. Kustannusindeksi osoittaa selvää kasvua myös taksikaluston sähköistymiseen liittyvissä poisto- ja korkokustannuksissa, joiden kustannukset ovat nousseet 45 prosenttia. Yksittäisten laitteiden, kuten taksamittarin kustannukset ovat promilleluokkaa vuositasolla.
Taksiliikenteessä polttoaineet muodostavat noin 7 prosenttia kustannuksista. Näissä nousua on ollut tarkastelujaksolla 21 prosenttia, samoin kuin huolto- ja korjauskuluissa, joiden osuus kustannuksista on 5,6 prosenttia. Liikennöimismaksut vastaavat 10,1 prosenttia yrityksen kuluista. Hallintokulut, 6,8 prosenttia kokonaiskustannuksista, koostuvat mm. kirjanpito-, pankki- ja koulutuskuluista. Koulutuskulujen kasvua selittää vuonna 2020 voimaan tullut vaatimus erityisryhmien kuljettajakoulutuksesta Kelan korvaamia taksimatkoja ajaville kuljettajille.
Koulutuksella ja oikealla ajotavalla voidaan saada taksiliikenteen vahinkomääriä alas. Toimitusjohtaja Annukka Mickelsson pitääkin ehdotusta koulutuksen lisäämiseksi tarpeellisena.

Kustannusindeksi kertoo kustannusmuutoksista
Taksiliikenteen kustannusindeksi julkaistaan neljännesvuosittain kuvaamaan tyypillisen taksiyrityksen kustannuksissa tapahtuvia muutoksia. Nykyisen indeksin pohjana oleva laskenta on määritelty vuonna 2020 vastaamaan keskimääräisen taksiyrityksen kustannusrakennetta. Indeksin kori päivitetään viiden vuoden välein.
Laskennan pohjana on kaksi malliyritystä, tavallisella ja esteettömällä autolla liikennöivät yritykset. Erityisesti vammaispalveluihin sopivalla esteettömällä autolla taksiliikennettä harjoittava yritys käyttää yleensä ulkopuolista työvoimaa. Tavallisella autolla liikennöivistä malliyritykseksi on otettu yksinyrittäjä. Kokonaisindeksi muodostuu tavallista taksiliikennettä harjoittavien yrityksistä, joiden painoarvo on 72 prosenttia ja esteetöntä taksiliikennettä harjoittavista, joilla painoarvo on 28 prosenttia
Taksiliiton Taksilaskin on tehty erityisesti aloittaville yrityksille eri kustannuserien tarkasteluun ja on saatavissa taksiliitto.fi-sivuilla.
![]()
![]()
Lisätiedot toimituksille
Annukka Mickelsson
Toimitusjohtaja, Suomen Taksiliitto ry
puh: 050 339 0963
annukka.mickelsson@taksiliitto.fi
Tilastot
Johtava asiantuntija, Suomen Taksiliitto ry
puh: 040 042 6818
Suomen Taksiliitto ry on taksiyrittäjien ja -yritysten suurin kansallinen edunvalvontajärjestö, joka edistää luotettavaa ja reilua taksiyrittäjyyttä. Liitolla on lähes 100 paikallista yhdistystä ja sen jäsenistöön kuuluu niin toiminimiyrittäjiä, eri kokoisia yrityksiä kuin tilausvälitysyhtiöitäkin. Liitto täyttää 80 vuotta vuonna 2025.