fbpx
///Taksiasiakkaan asemaan parannuksia

Taksiasiakkaan asemaan parannuksia

Toukokuun alusta kuluttajien on entistä helpompi tunnistaa liikenteestä laillista taksiliikennettä harjoittavat taksit. Syyskuun alusta kuluttajien asema vielä paranee, kun hintojen vertailu helpottuu.

– Kuluttajan täytyy kuitenkin edelleen valita, minkä taksin kyytiin hän nousee, jos haluaa välttyä pettymyksiltä palvelun laadussa tai hinnassa, Suomen Taksiliiton laki- ja neuvontapalveluiden päällikkö Jenni Välimäki muistuttaa.

Taksiliitossa ollaan erittäin tyytyväisiä, että liikennepalvelulain pahimpia virheitä nyt korjataan. Taksien perinteisen tunnusmerkin taksivalon pakollisuus ja hinnoittelua koskevat uudet määräykset palauttavat kuluttajien luottamusta taksipalveluihin.

Ensimmäinen askel kohti parempaa taksikulttuuria otetaan vappuna, kun taksivalo tulee taas pakolliseksi. Poikkeuksena ovat vain tilanteet, joissa autossa on mukana etukäteen asiakkaan kanssa tehty sopimus, että taksivaloa ei käytetä.

– Näitä ovat käytännössä yritys- ja edustusajot sekä esimerkiksi hääkuljetukset, Välimäki selventää.

Yhtenäiset hinnoitteluperusteet mahdollistavat hintojen vertailun

Syyskuun alusta otetaan toinen merkittävä askel kohti parempaa taksikulttuuria, kun taksien hinnoittelu selkeytyy ja hintojen vertailu helpottuu merkittävästi. Hinnoittelun pitää silloin perustua aikaan- ja matkaan, jos kiinteää hintaa ei sovita asiakkaan kanssa etukäteen. Kiinteä hinta ei voi muuttua matkan aikana. Lisäksi kuluttajien kaipaama virallisesti hyväksytty taksamittari pitää löytyä jokaisesta taksista, joka ei käytä pelkästään kiinteitä ennalta sovittuja hintoja. Sekin lisää luottamusta taksipalveluihin.

– Olemme koko ajan painottaneet, että kuluttajien on voitava helposti vertailla taksien hintoja. Syyskuun alusta se on viimein mahdollista yhtenäisten hinnoitteluperusteiden ansioista, Jenni Välimäki sanoo.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom valmistelee parhaillaan pakolliseksi tulevaa uutta hintatarraa, johon hintavertailun helpottamiseksi on hintojen lisäksi merkittävä 15 minuutin ja 10 kilometrin esimerkkihinta.

Taksiliitto on pitänyt näitä niin kuluttajille kuin vakavasti ammattiaan harjoittaville taksiyrittäjille tärkeitä asioita esillä siitä asti, kun liikennepalvelulaki vuonna 2018 tuli voimaan.

– Lain korjauksista hyötyy myös koko suomalainen yhteiskunta, kun harmaata taloutta saadaan jatkossa paremmin kuriin. Poliisin valvonta helpottuu ja verottajakin varmistaa paremmin saatavansa, Välimäki vielä painottaa.

Kuluttajan on tehtävä valinta

Suurin osa maamme takseista toimii hyvin ja luotettavasti, ja niiden hinnoittelu on selkeää ja asianmukaista. Uudet voimaan tulevat lainmuutokset eivät kuitenkaan estä jatkossa suuriakaan yksittäisiä pettymyksiä, jos kuluttaja ei kiinnitä huomiota taksin valintaan.

– Kehotan kaikkia taksinkäyttäjiä miettimään, mistä taksinsa tilaa tai minkälaisen taksin kyytiin taksiasemalla nousee. Huonoon ei kannata tyytyä, sillä paljon hyvääkin on tarjolla, Jenni Välimäki toteaa lopuksi.

 

Lisätietoja
laki- ja neuvontapalveluiden päällikkö Jenni Välimäki p. 050 596 7963

 

2021-04-28T08:40:38+03:0028.4.2021|Ajankohtaista, Tiedotteet|