///Taksialan muutos on välttämätön

Tiedote 13.7.2020

Taksialan muutos on välttämätön

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi, että taksilainsäädännön korjaussarjaan liittyen he olivat saaneet yli sata lausuntoa. Lausuntojen runsas määrä osoittaa eri toimijoiden suurta mielenkiintoa taksitoimialaa kohtaan.

Taksiliitto näkee uudistukset välttämättöminä ja muutosehdotukset lähtökohtaisesti myönteisinä. Nyt kaksi vuotta voimassa olleen lain myötä taksialan toiminta on muuttunut merkittävästi ja valitettavasti monilta osiltaan heikompaan suuntaan.

– Nyt tehtäville korjauksille löytyy myös paljon vastustajia, mutta on aiheellista kysyä, ovatko he juuri niitä, joille veronmaksun varmistaminen, yhteiskunnan velvoitteiden hoitaminen ja kuluttajansuojan paraneminen ovat epätoivottuja uudistuksia. Onko niin, että laittoman liikenteen estäminen ja pelisääntöjen valvonnan tehostaminen vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan toimia epäterveellä ja jopa laittomalla tavalla taksimarkkinoilla, kysyy Taksiliiton puheenjohtaja Kai Andersson.

Reilu kilpailu on kaikkien etu

Suomalaiset taksimarkkinat ovat suhteellisen pienet. Ei voi olla niin, että osa hoitaa asiansa oikein ja osa toimii ilman minkäänlaisia pelisääntöjä. Markkinoilla, joilla osa maksaa veronsa ja osa ei, on kilpailu aina vääristynyttä.

-Taksiliiton tavoitteena on toimivat ja rehelliset kuljetusmarkkinat, joilla kilpailu perustuu korkeatasoiseen osaamiseen ja kuluttajien tarpeiden täyttämiseen lainsäädännön asettamia vaatimuksia noudattaen. Me Taksiliitossa emme kaipaa riitelyä taksiasemille, kuluttajille aiheutunutta hämmennystä emmekä veronkiertoa, sillä niiden vaikutuksista kärsivät niin asiakkaat kuin alan rehdit toimijat, Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen painottaa.

Muutokset hyvä alku alan kehittämiselle

Ministeri Harakan johtaman Liikenne- ja viestintäministeriön valmistelemat lainsäädännön korjaustoimet tarjoavat hyvän lähtökohdan tasapuoliselle ja oikeudenmukaiselle taksialan sääntelylle.

-Vielä kun hiukan täsmennetään muutamia kohtia, niin pääsemme alaa koettelevista pahimmista ongelmista eteenpäin. Laiton liikenne ja sosiaalisen median ryhmissä hoidettava luvattoman liikenteen myynti on myös saatava loppumaan, jos halutaan mahdollistaa jatkossakin rehellisesti toimiva taksiyrittäjyys Suomessa, Kai Andersson huomauttaa.

Näidenkään muutosten jälkeen maailma ei ole valmis. Digitalisaatio mahdollistaa merkittävää kehitystä myös taksiliikenteessä ja siihen työhön Taksiliitto tarjoaa yhteiskunnalle yhteistyön kättä jatkossakin.

 

Lisätietoja:

puheenjohtaja Kai Andersson, p. 0400 400 348
toimitusjohtaja Timo Koskinen, p. 040 570 9070

 

Suomen Taksiliitto ry:n lausunnon liikennepalvelulain korjaussarjasta löydät täältä.

2020-07-13T17:19:33+03:0013.7.2020|Ajankohtaista, Tiedotteet|