//Sulkutoimet kurittavat taksiyrittäjiä

Sulkutoimet kurittavat taksiyrittäjiä

Koronavuonna 2020 suurimmat liikevaihdon romahdukset koettiin kulttuurialalla ja julkisessa liikenteessä. Julkisessa liikenteessä taksialan menetykset olivat vielä linja-auto- ja junaliikennettäkin suuremmat, joten taksiala tarvitsee kipeästi omaa alakohtaista tukea.

Taksia normaalisti jokapäiväisessä elämässään käyttävien asiakkaiden matkat ovat jääneet viime ja alkuvuonna useimmiten matkustamatta. Koronan vuoksi liikematkustaminen on loppunut, koulut ovat siirtyneet osittain etäopetukseen, vanhuksia ja vammaisia suositellaan pysymään kotonaan, lomamatkoja ei tehdä ja tapahtumiin tai ravintoloihin ei kuljeta.

Ravintoloiden sulkeminen iskee näissä olosuhteissa erityisen voimakkaasti jo valmiiksi hiljentyneeseen taksiliikenteeseen. Valtiovallan puheet ja lupaukset ravintoloiden kymmenien miljoonien tuesta tai ohjelmapalvelualan tappiontakuut eivät taksialaa lämmitä.

– Kaikki tähän asti erilaisia tukia ja kehittämisavustuksia saneet ovat ne varmasti ansainneet, mutta nyt myös taksialan ahdinko on vihdoin otettava huomioon päätöksenteossa, Suomen Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen jyrähtää.

Taksiyritykset ovat kooltaan varsin pieniä, suurin osa yrittäjistä on yhden auton ammatinharjoittajia. Yrittäjän auto on todennäköisesti rahoitettu velalla, joten kustannustukea ei siihen saa ja palkkaa ei tyhjästä kassasta voi nostaa. Edellytykset kustannustuen saamiselle ovat siis vähissä.

Koronapandemiassa ei juuri ole voittajia, mutta kriisiin joutuneita kaikkia toimialoja on kohdeltava tasavertaisesti.

– Koronan myötä kansallista lehtoyhtiötämme on pääomitettu, joukkoliikenteelle annettiin syksyllä lisätukea 100 miljoonaa ja VR sai yli 10 miljoonaa. Julkisen henkilöliikenteen toimijoista taksiala on yksin jäänyt vaille omaa alakohtaista tukea. Nyt ravintoloiden sulkemisen myötä on viimeiset hetket löytää keino pelastaa myös tuhannet pienet taksiyritykset. Taksiyrittäjiä on kohdeltava vakavasti otettavina yrittäjinä ja mahdollistettava heidänkin selviytymisensä edes jotenkin yli pahimman ahdingon, Timo Koskinen painottaa.

Lisätietoja       toimitusjohtaja Timo Koskinen p. 040 570 9070

 

 

2021-11-22T13:55:06+02:0010.3.2021|Tiedotteet|