//Sari Helin: Hyvä kuljettaja saa paikan

Blogi

Taksialalla on töitä:

Hyvä kuljettaja saa paikan

Reilu vuosi sitten alalla muuttui lähes kaikki muu paitsi se, miksi taksit ovat olemassa.

Syy taksien olemassaoloon on ollut sama jo yli 100 vuotta. Asiakkaalla on tarve päästä liikkumaan paikasta toiseen ja pelkän kulkuvälineen vuokraamisen sijaan hän haluaa ostaa myös kuljettajan ammattitaidon käyttöönsä. Vaikka itsestään liikkuvat autot ovat liikenteessä jo lähitulevaisuutta, niin juuri ammattitaitoinen kuljettaja tekee vuokra-autosta taksin.

Taksinkuljettaja on kiireisen arjen ”pelastava enkeli”. Taksi kuljettaa kouluun, kauppaan, terveyskeskukseen, kampaajalle, pankkiin, juna-asemalle, lentokentälle – minne vain, luotettavasti, turvallisesti ja ystävällisesti. Kuljettaja avustaa liikkumisessa, kuuntelee ilot ja surut, kantaa kassit, avaa ovet ja tekee monta muuta pientä, mutta tarpeellista asiaa asiakkaan hyväksi ajamisen lisäksi.

Työväline eli auto on siisti työympäristö, kollegat pääsääntöisesti mukavia ja asiakkaat enimmäkseen miellyttäviä. Työ sopii yhtä hyvin sekä naisille että miehille iästä riippumatta.

Laki poisti asemapaikat ja päivystysvelvoitteen, joten työaika ja -alue ovat sovittavissa työnantajan kanssa. Myös palkkaus on sopimusasia, ja kuljettajapulan vuoksi hyvä kuljettaja voi neuvotella itselleen hyvinkin kilpailukykyisen palkan. Kuulostaa suorastaan unelmien työpaikalta.

Miksi meillä ei siis ole jonoksi asti taksinkuljettajiksi haluavia?

Kolme suurinta syytä kuljettajapulaan ovat ammatista syntyneet mielikuvat todellisen tiedon sijaan, oman vapaa-ajan arvostus ja joissain tapauksissa palkkauskäytäntö.

Aiemmin alalla oli nykyistä enemmän toisena työnään viikonloppuisin taksia ajavia kuljettajia. Lisäpalkalla hankittiin lomamatkarahat tai maksettiin asuntolainaa. Nykyään yhä useampi arvostaa vapaa-aikaansa enemmän kuin lisätuloa ja siksi alalla on suorastaan huutava pula viikonloppukuljettajista.

Taksinkuljettaja nähdään edelleen liian usein vain humalaisia kuljettavana yötyöntekijänä, vaikka todellisuus on paljon muuta. Aika monen keski-ikäisen suomalaisen oma kokemus taksista taitaa yhä olla se kerran vuodessa tilattu perinteinen pikkujoulukyyti ravintolasta kotiin aamun pikkutunneilla.

Onneksi nuoremmille sukupolville taksi on jo luonteva osa arkipäivää ja yksi elämistä helpottava palvelu muiden joukossa. Monille asiakasryhmille, kuten esimerkiksi ikäihmisille, taksi on ennen kaikkea yksilöllistä kuljetuspalvelua ovelta ovelle. Parhaimmillaan se edesauttaa vanhuksen asumista pitempään omassa kodissa.

Taksinkuljettajan työssä on käytössä erilaisia palkkausmuotoja, mutta yleisin lienee edelleen provisiopalkka. Se on kuljettajalle kovin epävarma tapa tienata elantonsa ja provisiopalkan rinnalle tarvitaan jonkinlainen peruspalkka, joka auttaa sitouttamaan työntekijän yritykseen. Monet autoilijat ovat tämän oivaltaneet ja muuttaneet palkkausta kuljettajaystävällisemmäksi. Työvuorojen ajomäärä vaihtelee paljon ajankohdasta ja paikkakunnasta riippuen.

Myös autoilijat ovat erilaisia: joillakin on paljon omia sopimusajoja, joku on erikoistunut paarikuljetuksiin ja joku toinen ajaa vain Kela-kyytejä. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijälläkin on paljon mahdollisuuksia mistä valita. Ja jos kokee alan omakseen, paras tie autoilijaksi on oppia ensin ammatti hyvin kuljettajana ja jatkaa siitä yrittäjäksi. Pitkä pinna on kuljettajan työssä suuri etu. Esimerkiksi aina kun sataa ensilumi, jokainen asiakas haluaa puhua säästä. On siitä pitkästä pinnasta paljon muutakin hyötyä.

Yksi asia alalle haluavan tulee sisäistää: kyseessä on ennen kaikkea asiakaspalveluammatti. Tekniikkaa ei kannata pelätä, osoitteet ja kaiken muun voi oppia, jos vain asenne työhön ja asiakkaisiin on oikea.

Olen ollut mukana taksimaailmassa noin 15 vuotta. Siinä ajassa on jo ehtinyt nähdä, miten laitteita ja sovelluksia tulee ja menee turhankin nopeasti.

Kaikkein kiinnostavinta on ollut tutustua ihmisiin, sillä taksiala kokoaa monenlaisia ihmisiä yhteen. Hyvin erilaisia ihmisiä, joskus jopa ikimuistoisia persoonia. On koko alalle suuri rikkaus saada osaajia monista lähtökohdista ja eri ammattitaustoista. Kaikkia tarvitaan. Tervetuloa töihin suomalaiseen, luotettavaan taksiin!

Sari Helin, taksiyrittäjä (1 ekotaksi, 2 esteetöntä)

Tutustu 

Liity jäseneksi

 Tapahtumakalenteri

Tutustu Taksiliittoon

Ajankohtaista 

Nuijamiestentie 7
00400 Helsinki

020 7756 800
taksiliitto@taksiliitto.fi

TAKSILIITTO SOSIAALISESSA MEDIASSA

2019-11-06T14:25:00+02:006.11.2019|Blogit|