//Riku Mauro: Kansalliset ympäristötavoitteet taksiyrittäjän tulevaisuusinvestointina?

Blogi

Kansalliset ympäristötavoitteet taksiyrittäjän tulevaisuusinvestointina?

Vuoden voimassa ollut liikennepalvelulaki on tähän päivään mennessä osoittanut haavoittuvuutensa, mutta myös tuonut mukanaan mahdollisuuksia.

Liikenne- ja viestintäministeriöltä sekä Traficomilta on turha odottaa realistista tiedotetta lain onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Suomalaisen perusluonteen tuntien on tiedossa se, että jos virheitä tehdään, niin ei niitä ainakaan julkisesti myönnetä. Suomalainen taksi on edelleen maailman paras, mutta meidän täytyy pystyä kehittymään, jotta voimme sanoa samaa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.

Antti Rinteen hallituksen yhtenä kantavista teemoista on hiilineutraalius, ja kyseistä teemaa ammattikuntamme ei pysty ohittamaan tulevaisuutta ajatellessa. Hiilineutraaliuteen ovat sitoutuneet myös suuret kaupungit kuten Turku (2029) ja Espoo (2030). Kuntasektori on yksittäisen taksiyrittäjän tärkein yhteistyökumppani, ja tämä tuskin tulee muuttumaan mahdollisen soteuudistuksen myötä. Kyseisillä toimijoilla on myös oikeus valita, minkälaisella kalustolla heidän maksamiaan kuljetuksia ajetaan. Tämä aiheuttaa varmasti paljon keskustelua, mutta itsepäisesti vanhoissa tavoissa pysyminen aiheuttaa sen, että kun luulemme ottavamme askeleen eteenpäin, olemmekin todellisuudessa menneet kaksi taaksepäin. Kannattaakin ajatella, että voisimmeko hyötyä näistä päätöksistä tulevaisuuden kilpailutuksissa? Voisiko jokin muu kuin alennusprosentti olla tapa erottua joukosta?

Jokainen mediaa seuraava on varmasti huomannut, että käynnissä on suuri lobbauskilpailu vaihtoehtoisten polttoaineiden välillä. Yhtä ja oikeaa vaihtoehtoa ei ole, ja tärkeintä on se, että jokaisella yrittäjällä on mahdollisuus valita näiden vaihtoehtojen väliltä itselleen sopivin. Päästöjen laskeminen CO2-perusteisesti on selkeä tapa arvoittaa auton päästöt. Näenkin tärkeänä, että Taksiliitto on osaltaan vaikuttamassa siihen, että biopolttoaineet saavat Suomessa omat todellisuutta vastaavat päästöarvonsa.

Euroopan unioni asettaa omat rajansa liikenteen päästöille. Jo ensi vuoden alusta tulee voimaan uusi NEDC-päätös, jonka seurauksena valmistajakohtaiseksi CO-päästöksi on määritetty 95g/km. Lisäksi suunnitteilla oleva CV-direktiivi velvoittaa toteutuessaan, että vuoden 2022 alussa julkisissa hankinnoissa ostettavasta liikenteestä 38,5 prosenttia on enintään 50g/km päästöiltään. Vuoteen 2026 mennessä vastaavan määrän ajoneuvoista pitää olla nollapäästöisiä. Arvioiden mukaan vuoden 2021 loppuun mennessä markkinoilla on yli 200 erilaista ladattavaa automallia, eli valinnanvaraa onneksi riittää.

Ympäristöystävälliset ja vähäpäästöiset ajoneuvot ovat globaali trendi, jolla on tämän hetken yhteiskunnalliset asenteet huomioon ottaen mittaamaton markkina-arvo. Voin tyytyväisenä todeta oman välityskeskukseni huomioineen tämän omassa markkinointistrategiassaan, ja toivon mukaan lypsävään lehmään jaksetaan jatkossakin panostaa. Suuryritysten ja kuntasektorin sitoutuessa ilmastonmuutoksen vastaisiin toimenpiteisiin kiihtyvällä tahdilla, on edelläkävijöillä mahdollisuus vahvistaa omaa asiakaspohjaansa pienillä toimenpiteillä.

Omakohtaista kokemusta aiheesta on muutamia vuosia kertynyt allekirjoittaneelle. Ensimmäinen ladattava auto tuli yrityksemme käyttöön noin viisi vuotta sitten, ja uskallan sanoa, että paluuta entiseen ei enää ole. Suurin osa kuluneen ajanjakson kyydeistä on suoritettu ladattavilla hybrideillä, mutta viimeisen vuoden ajan käytössämme on tarpeen vaatiessa ollut esteetön sähköauto päivittäisessä taksiajossa. Autojen lähtökohtaisesti kalliimmat hankintahinnat on saatu kuoletettua nopeassa ajassa madaltuneiden käyttökustannusten ja ylimääräisten ajosuoritteiden ansiosta. Lähitulevaisuudessa, tekniikan kehittyessä ja ladattavien autojen halventuessa, en näe mitään syytä, miksi ammattiautoilija ei harkitsisi vaihtoehtoa polttomoottorille. V2G-tekniikka (vehicle-to-grid) mahdollistaa autojen käytön kiinteistöjen energiaomavaraisuuden kasvattamiseen ja tämän myötä kulurakenteen pienenemiseen.

Kokonaisuutena voidaan todeta, että maailma tulee muuttumaan kiihtyvällä tahdilla ja muutoksessa on tärkeää pysyä mukana. Muutoksen mukana myös taksipalvelut tulevat kehittymään, ja tulevaisuuden taksiasiakkaat valitsevat mahdollisesti palveluntuottajansa uudenlaisesta näkökulmasta. Muutos ei tapahdu hetkessä, eikä sen tarvitsekaan. Jokainen palveluntuottaja valitsee itselleen ja asiakkailleen sopivan kaluston, mutta ajatus kannattaa säilyttää avoimena tulevaisuutta ajatellen. Varsinkin sosiaalisessa mediassa korostuvaan disinformaatioon kannattaa suhtautua pienellä varauksella, ja kiinnostavaan aiheeseen kannattaa uhrata pieni hetki omaa aikaa kokonaiskuvan rakentamiseksi, varsinkin vaihtoehtoisten polttoaineiden kohdalla.

Riku Mauro, taksiyrittäjä, Ekotaksi Riku Mauro

Tutustu 

Liity jäseneksi

 Tapahtumakalenteri

Tutustu Taksiliittoon

Ajankohtaista 

Nuijamiestentie 7
00400 Helsinki

020 7756 800
taksiliitto@taksiliitto.fi

TAKSILIITTO SOSIAALISESSA MEDIASSA

2019-10-07T11:36:35+03:007.10.2019|Blogit|