LAUSUNTO 21.7.2025
Valtiovarainministeriö
VN/18653/2025
Lausunto hallituksen esityksestä laeiksi digitaalisen alustatalouden toimijoiden tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain sekä verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta
Suomen Taksiliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua otsikkoasiassa. Lausuntonaan Taksiliitto toteaa seuraavaa:
Esityksessä ehdotetaan digitaalisen alustatalouden toimijoiden tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annettua lakia muutettavaksi siten, että Suomeen raportoivien alustaoperaattoreiden velvollisuus ilmoittaa tietoja alustan välityksellä toteutetuista myynti- ja vuokraustapahtumista Verohallinnolle laajenisi.
Esityksellä laajennettaisiin Suomen osallistumista digitaalisten alustojen välityksellä saatujen tulotietojen kansainväliseen automaattiseen tietojenvaihtoon. Tietojenvaihdon piiriin tulisi EU:n jäsenvaltioiden lisäksi sellaiset EU:n ulkopuoliset lainkäyttöalueet, jotka ovat aktivoineet monenkeskisen DPI-sopimuksen Suomen kanssa.
Ehdotetussa lainsäädännössä alustaoperaattoreiden tiedonanto- ja huolellisuusvelvoitteiden sisältö pysyisi käytännössä samana, eikä myöskään Suomen Taksiliiton mukaan vaatisi suuria järjestelmämuutoksia. Suomen Taksiliitto kiinnittää lausunnossaan kuitenkin huomiota verohallinnon ohjeistuksiin ja tekniseen tuen tarpeeseen sekä yritysten hallinnollisen taakan lisääntymiseen.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa muutettaisiin DAC7:n implementoinnin yhteydessä laadittua alustan määritelmää tekemällä siihen tekninen tarkennus. Muutos nähtävästi täsmentää sitä, että alustan määritelmän täyttämiseksi on riittävää, että alusta mahdollistaa myyjien ja käyttäjien yhdistämisen olennaisen toimen suorittamiseksi. Täsmennyksen myötä lakitekstistä kävisi selkeämmin ilmi, että alustan määritelmän täyttymisen edellytyksenä ei ole, että myyjä olisi suoraan tai aktiivisesti yhteydessä muihin käyttäjiin ja että ostajan tulisi esimerkiksi tietää, mikä taho toimii myyjänä. Edellytyksenä ei myöskään ole, että sekä myyjä että ostaja käyttäisivät samaa ohjelmistoa tai sovellusta, vaan alusta voi koostua myös erillisten ohjelmistojen ja sovellusten kokonaisuudesta, joka yhdistäisi myyjän ja ostajan, ja mahdollistaisi siten olennaisen toimen suorittamisen suoraan tai välillisesti. Tämä selkeyttää nykytilaa, jossa alustamääritelmän puutteellisuus on aiheuttanut vaihtelevaa tulkintaa.
Suomen Taksiliitto pitää hyvänä lain tavoitetta tietojen keräämisen tehokkuuden parantamisesta ja tasapuolisten toimintaedellytysten kehittämistä sekä epäreilun kilpailutilanteen estämistä. Alan toimijat tukevat verotuksen läpinäkyvyyttä ja tasapuolisuutta. Tämä kuitenkin edellyttää, että siihen liittyvä ohjeistus on selkeää, ja hallinnollinen taakka pysyy kohtuullisena.
Tiedonantovelvollisuuden tehokkaan toteutumisen varmistaminen on merkittävä tekijä lain toimeenpanossa. Hallinnollisen taakan vähentämiseksi olisi tavoiteltavaa, että tiedonantovelvollisuuden sisältö ja tekniset vaatimukset, ja näihin liittyvät määritelmät voitaisi yhtenäistää eri viranomaistahojen kanssa, joille ala tänä päivänä on raportointivelvollinen.
Suomen Taksiliitto kiinnittää huomioita myös riittävän korkeaan tietosuoja- ja tietoturvatasoon. Laajeneva kansainvälinen tiedonvaihto on altista henkilötietojen keräämisen, säilyttämisen, siirron ja käsittelyn virheille ja väärinkäytölle. Lainsäädännön muutoksissa on tarpeen korostaa tietosuojaperiaatteita kuten tiedon keruun ja hallinnoinnin minimointia ja käyttötarkoitussidonnaisuutta, ja samalla varmistaa, että uudet raportoinnit eivät lisäisi uusia raporttimuotoja, vaan olisivat toteutettavissa mahdollisimman vähin teknisin muutoksin, jos ollenkaan. Vaarana uusissa tietojen keruu- ja vaihtosääntelyissä on, että uusia raportteja tulee lisää, vanhoja ei poisteta tai käytetä hyväksi. Tämä voi johtaa myös liialliseen ja monen kertaiseen tietojen keräämiseen ja säilyttämiseen.
Suomen Taksiliitto lisäksi ehdottaa, että lain vaikutuksia tullaan seuraamaan systemaattisesti, jotta voidaan arvioida raportointivelvollisuuden laajentamisen vaikutuksia käytännössä.
Suomen Taksiliitto ry