//Katja Saksa: Ammattilainen – ota haaste vastaan ja ole positiivinen esimerkki liikenteessä!

Blogi

Ammattilainen – ota haaste vastaan ja ole positiivinen esimerkki liikenteessä!

Koulujen alku on varma alkavan syksyn merkki.

Tällä ja ensi viikolla kaupunkiemme kadut ja maaseutujemme tiet täyttyvät koulutaivaltaan aloittelevista lapsista ja nuorista. Aikuisen rooli tänä kutkuttavana uuden kouluvuoden alkamisen aikana on äärimmäisen tärkeä. Aikuisen tehtävänä on mahdollistaa positiiviset kokemukset uuden edessä, luoda onnistumisen tunteita ja ennen kaikkea antaa lapselle tilaa olla lapsi.

Innostunut, jännittynyt ja riehakas lapsi ei aina tee päätöksiään järjellä, eikä kykene havainnoimaan ja tulkitsemaan kaikkia liikenteen ärsykkeitä aikuisen tavoin. Lapsen on toki tärkeää oppia liikkumaan muun liikenteen seassa ja oppia siten tärkeitä arjen taitoja, mutta aikuisen vastuulla on, että tuon opin voi saada turvallisessa ympäristössä.

Itse kolmen lapsen äitinä olen huolestuneena seurannut tarkkaamattomuuden ja piittaamattomuuden lisääntymistä liikenteessä. Aivan liian usein älylaite vie autoilijan, jalankulkijan tai pyöräilijän huomion pois tärkeimmästä eli liikenteen seuraamisesta. Yksikään Instagram-postaus, Facebook-päivitys, nettiuutinen, kissavideo tai tekstiviesti ei ole niin tärkeä, etteikö se voisi odottaa. Aikuisen tehtävä on keskittyä täysillä, reagoida ajoissa ja luoda turvallista liikennekulttuuria.

Turvallisuus on tekoja ja aktiivista vastuun kantamista. Aikuisen tehtävänä on esimerkillään näyttää, miten liikenteessä käyttäydytään ja huomioidaan kanssakulkijat!

Haaste juuri sinulle ammattilainen

Haastan kaikki liikenteen ammattilaiset – erityisesti sinut, taksialan ammattilainen – olemaan positiivinen esimerkki muita huomioivasta liikkujasta.

Näin autamme omalta osaltamme turvaamaan jokaisen lapsen ja nuoren koulutien ja lisäämme arjen turvallisuutta. Näytetään yhdessä muille liikkujille, miten liikenteessä toimitaan ammattilaisen tavoin, sillä esimerkin voima on valtava.

Tartutko sinä haasteeseen? Näytä esimerkkiä ja ole #ammattilainenliikenteessä, #näeihminenliikenteessä!

Katja Saksa, järjestöpäällikkö

Tutustu 

Liity jäseneksi

 Tapahtumakalenteri

Tutustu Taksiliittoon

Ajankohtaista 

Nuijamiestentie 7
00400 Helsinki

020 7756 800
taksiliitto@taksiliitto.fi

TAKSILIITTO SOSIAALISESSA MEDIASSA

2019-08-08T09:10:13+03:008.8.2019|Blogit|