Blogi

Empiirisen tieteen ongelma kuluttajan näkökulmasta

Tapahtui niinä päivinä, että Traficomilta kävi käsky, että kaikkien vanhanaikaisten taksien oli hintamääräyksensä autoon kirjattava. Tämä määräys oli ensimmäinen ja tapahtui liikennepalvelulain nimissä, eikä tietenkään koskenut uusia hienoja innovatiivisia toimijoita.

Kaikki menivät ja kirjasivat määräyksen, kukin omaan autoonsa.

Taustalla tähän määräykseen eivät olleet taksitolpilla hintoja kyselleet kuluttajat vaan lupauksia kansalle jakaneet tietäjät. Tietäjien lupaukset olivat säikäyttäneet kuluttajat, mutta tietäjät ilmoittivat: ”Älkää peljätkö, sillä markkinat tulevat muuttamaan kaiken hyväksi.” Kaikki, jotka tämän kuulivat, ihmettelivät, mitä tietäjät heille puhuivat.

Kuluttajien palattua taksitolpille, alkoivat he kuitenkin epäilemään. Olivatko tietäjät todellisia vai perustuivatko heidän puheensa pelkkään arvailuun? Toimivatko markkinat kuten tietäjät olivat lupailleet? Johtiko sääntelystä luopuminen väistämättä kuluttajan aseman paranemiseen?

Kaiken tämän pohdinnan jälkeen kuluttajat päättivät ottaa asioista selkoa ja kaivoivat esiin jo 1980-luvun alussa ilmestyneen Kansantaloustieteen oppikirjan, jonka Jukka Pekkarinen ja Pekka Sutela olivat kirjoittaneet.

Kirjaa lukiessa kuluttajan usko markkinoiden vapaan toiminnan ylivertaisuuteen alkoi horjumaan. Adam Smith, kansantaloustieteen isäksikin mainittu, oli todennut jo 1700-luvulla, että hintamekanismilla todellakin on monia erinomaisia ominaisuuksia, mutta sen vapaa toiminta johtaa parhaaseen mahdolliseen tulokseen vain sellaisissa oloissa, joita ei todellisuudessa ole.

Kirja kertoi lukijoille uusklassisen taloustieteen rajahyödystä, siis siitä mihin asti kulutusta kannattaa lisätä. Rajahyöty määrää kysynnän! Ja kun vielä uusi hintateoria totesi kuluttajan kysynnän ja tarjonnan määräävän markkinoilla vallitsevan hinnan ja myydyn määrän, lisääntyi kuluttajan epäröinti edelleen.

Eikö tietäjien lupaukset kuluttajille olleetkaan aivan niin suoraviivaisia, kuin oli annettu ymmärtää?: ”Toinen uusklassisen analyysin perusajatus on se, että missä kaksi taloudellista toimijaa joutuu vastakkain, heidän toimintaansa voidaan tulkita kysynnäksi ja tarjonnaksi. Näiden yhteisvaikutuksesta taas syntyy hinta, jolla on puolestaan tärkeitä taloudellisia tehtäviä informaation välittäjänä, toiminnan kannustajana ja tulon jakajana.”

Onneksi kirjasta löytyi myös tietoa täydellisistä markkinoista, joilla ostajia ja myyjiä on paljon, kaikkien tuotteet ovat samanlaisia, tietämys hyödykkeistä on täydellistä ja markkinoille pääseminen ja sieltä lähteminen on helppoa. Kaikenlainen sääntely siis on pahasta, tuumaa kuluttaja, onneksi taksialan sääntelystä päästiin eroon! Hinnan kohotessa tarjottu määrä kasvaa, ja vastaavasti hinnan laskiessa kysyntä lisääntyy. Jossakin nämä sitten kohtaavat täydellisten markkinoiden mallissa ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Mutta sitten kuluttaja pettyy taas lukiessaan: ”Täydellisestä kilpailusta on vaikea keksiä täysin totuudenmukaista esimerkkiäkään.” Ja yhä jatkuu: ”Täydellinen kilpailu on lähinnä hintamekanismin ymmärtämiselle lähtökohdan antava teoreettinen malli.”

Kuluttaja törmää kirjassa vielä hintasääntelyyn, josta luopumisesta tietäjät olivat kuluttajalle lupailleet yhtä ja toista. Kirja toteaa hintasääntelyn yhdeksi perusteeksi: ”Mikäli hinnan annettaisiin kohota kysynnän ja tarjonnan tasapainottavalle tasolle, se saattaisi nousta joidenkin kuluttajien ulottumattomiin.” Olisiko hintasääntelyllä sittenkin ollut myönteisiäkin piirteitä kuluttajan näkökulmasta? Oliko kiintiöjärjestelmä – asemapaikka, ajovelvoite, vahvistettu taksa – sittenkin jotenkin perusteltu kokonaisuus?

Lopuksi kuluttaja havaitsee kirjaa lukiessaan kohdan: ”Pyrkimyksellä yksinkertaisuuteen on hintansa. Teorian muotoilussa joudutaan käyttämään monia apuoletuksia, ceteris paribus -ehtoja. Tämä vaikeuttaa teorian totuudellisuuden arviointia. Se etteivät johdetut selitykset ja ennustukset ehkä päde, voi johtua joko omaksutusta teoriasta tai sovelletuista apuoletuksista. Tämä ongelma on kuitenkin yhteinen kaikille empiirisille tieteille.”

Kun tietäjät olivat menneet kuluttajien luota takaisin virkapaikoilleen, puhuivat kuluttajat toisillensa: ”Menkäämme nyt katsomaan taksitolpille sitä, mikä on tapahtunut ja minkä tietäjät meille ilmoittivat.”

Kaikki, jotka todellisuuden näkivät, ihmettelivät sitä, mitä tietäjät heille puhuivat. Puheet ja lupaukset eivät vastanneet kuluttajien markkinoilla kokemaa tilannetta. Tämän vuoksi kuluttajat kätkivät nämä sanat ja tutkistelivat niitä sydämissänsä.

Lopulta kuluttajat ymmärsivät ja huokaisivat helpotuksesta. Se, että tietäjien lupaukset kaikesta hyvästä ja hienosta kuluttajille eivät koskaan toteutuneetkaan, ei ollut suinkaan tietäjien pahantahtoisuutta vaan he olivat omaksuneet väärät teoriat ja valinneet väärät apuoletukset.

Tietäjien lupaus paremmasta palvelusta, laajemmasta valikoimasta, lisääntyneestä tarjonnasta, korkeammasta laadusta, nopeammasta saatavuudesta ja laskevista hinnoista tilanteessa, jossa kiintiöjärjestelmästä ja Valtioneuvoston hinta-asetuksesta sekä asemapaikasta luovuttiin, oli teoriassa siis ihan ok. Se, että niin ei käynyt, kuuluu siis vain empiirisen tieteen ongelmiin, eikä kuluttajan siitä kannata mieltänsä pahoittaa, parhaansa tietäjät yrittivät. Lopulta kuluttajat palasivat taksitolpille kiittäen ja ylistäen tietäjiä kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli luvattu ja lakkasivat uskomasta omia kokemuksiaan ja näkemäänsä todellisuutta, koska tietäjien mukaan ne olivat vääriä.

Timo Koskinen, toimitusjohtaja