/, Tiedotteet/Harmaalle taloudelle kasvualusta – Taksin kassakone ei ole enää pakollinen

11.6.2018 14:30

Taksamittari, joka on taksin kassakone, ei ole enää taksissa kaikissa tapauksissa pakollinen laite 1.7.2018 alkaen. Muilla aloilla on suitsittu harmaata taloutta kaikin mahdollisin keinoin – nyt liikennepalvelulaki avaa sille kuitenkin ovia taksialalle.

Kun matkan hinta perustuu matkan tai ajan mittaamiseen, taksissa on oltava taksamittari jatkossakin. Muussa tapauksessa taksamittari ei ole pakollinen. Niille yrittäjille, jotka haluavat vältellä velvoitteitaan yhteiskunnalle, tarjoutuu nyt siihen tilaisuus Euroopan liberaaleimman taksilainsäädännön myötä.

– Toki liikenteessä on jatkossa myös oikein toimivia taksiyrittäjiä, jotka eivät syystä tai toisesta näe tarvetta ottaa taksamittaria autoonsa. Vaara on kuitenkin suuri, että ne, jotka liikkuvat lain harmaalla alueella, jättävät kassakoneen pois autostaan kiertääkseen muun muassa veroja, Suomen Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen toteaa.

Hän pitää hämmästyttävänä sitä, että samaan aikaan, kun toisilla aloilla verottaja haluaa kitkeä harmaata taloutta, taksialalle se halutaan selkeästi mahdollistaa. Taksamittarien pakollisuus on varmistanut sen, että verottaja saa omansa yrittäjän tuloista. Jatkossa asia ei siis ole niin yksinkertainen.

– On naivia ajatella, että kaikki haluavat iloisina maksaa veronsa. Sen lisäksi, että verottaja jää nuolemaan näppejään, harmaa talous tuo alalle epätervettä kilpailua. Siitä kärsivät ne, jotka hoitavat yhteiskunnalliset velvoitteensa tunnollisesti, Koskinen pahoittelee tulevaa tilannetta.

Onko taksimatkoihin tulossa nyt siis sama 5 euron pizza -ilmiö, joka nousi otsikoihin jokin aikaa sitten – halvalla voi myydä, jos unohtaa ikävät maksut.

– On hyvä muistaa, että taksi on työvoimavaltainen palvelu ja Suomessa palkan sivukulut muodostavat merkittävän osan työnantajan palkkakustannuksista. Eikä yrittäjäkään voi ajaa pelkästä ajamisen ilosta, jos aikoo sillä elää, Timo Koskinen muistuttaa.

Asiakkaiden kannattaa jatkossa aina vaatia kuitti taksimatkasta. Kuitti ei varsinaisesti harmaata taloutta estä, mutta antaa mahdollisuuden selvitellä asioita jälkikäteen. Taksimatkasta annettavan kuitin on täytettävä kaikki samat vaatimukset kuin muidenkin toimijoiden kuittien. Kuitinantovalmius kaikilla on oltava, olipa autossa kassakone tai ei.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Timo Koskinen puh. 040 5709 070

 

 

2018-06-27T10:03:23+03:0011.6.2018|Ajankohtaista, Tiedotteet|