Flow lähestyy
Viime vuonna lähdin Flow’hun lähes 400 euron mekossa. Kengät maksoivat 190 euroa, laukku 160 euroa ja pieniin ”en ostanut tätä vain Flow’ta varten” -hankintoihin meni ainakin pari sataa. Flow’n kolmen päivän Platinum-lippu maksaa 419 euroa. Päälle ruoat à la carte -ravintoloiden pop up -kojuista ja samppanjabaarista lasillinen samppanjaa.
Festareilla tapasin ystäviäni. En tiedä, paljonko rahaa kukin oli käyttänyt Flow’hun, mutta oletan summien olleen melko samanlaisia.
Tunnelma oli lämmin ja ihana. Olimme onnellisia ja maailman, rakkauden, eläinten ja ihmisoikeuksien puolella. Tiedostamme hyväosaisuutemme myös festivaalien ulkopuolella. Lahjoitamme rahaa hyväntekeväisyyteen: minä kodittomille eläimille, eräs ystäväni kehitysyhteistyöhön ja kuka mihinkin itselleen tärkeään kohteeseen.
Myöhään illalla olin mukana keskustelussa, jossa iloittiin siitä, että alustatalousyhtiön tarjoama kyyti kotiin maksoi vain 11 euroa. Seuraavana aamuna iloittiin vielä enemmän. Kyyti festivaalialueelle oli maksanut neljä euroa.
Viime kesänä en kiinnittänyt keskusteluun sen enempää huomiota. Menin virran mukana, kuten ihmiset yleensä menevät. Neljä euroa oli halpa hinta. Siitä iloittiin. Iloitsin mukana.
Tänä vuonna ajattelen toisin. Katson taksiliikennettä nyt työkseni ja tiedän, mitä auton liikkeelle lähteminen maksaa. Neljästä eurosta pitäisi riittää autoon, energiaan, vakuutuksiin, huoltoihin, veroihin, kuljettajan työhön jne.
Yksittäinen tarjouskyyti voi toki olla alustayhtiön osittain maksama, mutta se ei poista ongelmaa. Samalla meidät totutetaan ajatukseen, että ihmisen työ, auto ja ammattimainen kuljetuspalvelu voivat maksaa vähemmän kuin yksi festivaalijuoma.
Jos työn hinta jää pysyvästi niin alas, ettei sillä elä, seuraukset näkyvät jossakin. Kuljettaja tinkii omasta toimeentulostaan. Yrittäjä tekee tappiota, ja liian pieniksi jääviä tuloja joudutaan usein täydentämään asumisen tuilla ja viime kädessä toimeentulotuella. Eli minä ja ystäväni emme saaneet neljän euron taksimatkaa. Me maksoimme neljä euroa ja siirsimme osan laskusta jonkun muun maksettavaksi.
Kuljettaja ei ole ensimmäinen syyllinen. Hän ottaa vastaan työtä, jota on tarjolla, ja yrittää ansaita elantonsa.
Katse kannattaa kääntää välillä meihin asiakkaisiin. Käytämme rahaa elämyksiin, vaatteisiin, ruokaan ja juomiin. Puhumme vastuullisuudesta, reilusta työelämästä ja siitä, että jokaiselle pitäisi maksaa työstä kunnollinen korvaus. Kun kyyti kotiin maksaa neljä euroa, vastuullisuus tuntuu unohtuvan. Oikeudenmukainen työelämä kiinnostaa, kunhan se ei nosta kotimatkan hintaa.
En väitä, etteikö alustatalous, olisi jossakin määrin tulevaisuutta, mutta neljän euron taksimatkasta en enää iloitse. Lähes kolmenkympin samppanjalasi juodaan yhden illan aikana. Neljän euron kyydistä puuttuva hinta ei katoa. Se maksetaan myöhemmin kuljettajan toimeentulossa, yrittäjän tappiona tai yhteiskunnan tukina. Lasku tulee joka tapauksessa. Kysymys on siitä, kuka sen maksaa.
Johanna Rautio
Vt. toimitusjohtaja, Suomen Taksiliitto ry
Blogi julkaistu 5.8.2026