Blogi

Ennen kaikki oli paremmin

Nykyinen taksilupani on peruja 50-luvun alkupuolelta, jolloin isoisäni alkoi ajaa taksia. Hänen äkillisen poismenonsa jälkeen isoäitini otti taksiyrityksen hoitoonsa 70-luvun alussa. Olen siis suvun toinen naisyrittäjä.

Paljon on muuttunut vuosien saatossa. Nainen taksin ratissa ei nykyään ole lainkaan harvinainen näky, toisin kuin isovanhempieni aikakaudella. Taksiyrityksen jäädessä mummin vastuulle, hänen täytyi ensin mennä autokouluun, sillä siihen aikaan läheskään kaikilla naisilla ei ollut ajokorttia – ammattiajoluvasta puhumattakaan.

Kun mummi aikanaan pääsi taksityön pariin, otettiin hänet hyvin vastaan. Sekä kollegat että asiakkaat suhtautuivat kunnioittavasti naiskuljettajaan. Nykyään suhtautuminen naiskuljettajiin on mielestäni arkisempaa, sillä alalla työskentelee yhä suuremmissa määrin kaikenikäisiä naisia. Mitä kunnioitukseen tulee, niin kuljettajan sukupuolesta riippumatta tietynlainen arvostus ammattia kohtaan on pitkälti hävinnyt. Tässäpä taksialalla olisikin jossain määrin aihetta peiliin katsomiseen – ihan jo siinä, että itse puhuisimme positiivisesti alastamme ja toisistamme.

Vaikka valtaosa yrittäjistä ja kuljettajista ovatkin hyvin vastuuntuntoisia ja ammatillisesti osaavia, niin yleinen mielikuva alasta saattaa muodostua heistä, jotka eivät peräänkuuluta kyseisiä arvoja. Toisille pääasia saattaa olla autojen pyörittäminen yötä päivää, vaikka sitten palvelun laadun kustannuksella. Valitettavasti negatiivinen kokemus on se, joka jää ihmisten mieleen herkimmin. Jos asiakas nähdään ainoastaan rahastuskohteena, eikä häntä kunnioiteta henkilönä, niin voiko hän tuolloin suhtautua kovin suurella arvostuksella meihin?

Elina Töyrylän isoäiti aloitti taksiyrittäjänä 70-luvulla.

Mummikin toi esiin vanhan toteamuksen, jonka mukaan vanhoina aikoina taksiin luotettiin kuin poliisiin. Kuulemma luottamus oli molemminpuolista, nimittäin asiakkaita ajettiin suurissa määrin velaksi, ja velat kuitattiin aina palkanmaksupäivänä. Myös luotto taksinkuljettajan paikallistuntemukseen oli kova. Karttoja ei etenkään haja-asutusalueiden tiestöstä ollut, mutta ainakin täällä maaseudulla oli kunnia-asia tuntea oman kylän reitit. Tyypillinen tilaus saattoi vaikka olla ”siitä Oilin männyltä pari sataa metriä Pitkäojalle päin”.  Jos nykyään alan toimijoilta ei vaadita muuta kuin navigaattorin näpyttelyä, niin rohkenen epäillä, ettei kovin moni olisi perille löytänyt. Tosin mummilla oli aikanaan eräs tuuraaja, joka hiiskumatta ajoi taksin kotipihaan ja lopetti vuoron, jos ei löytänyt tilattuihin osoitteisiin. Siellähän asiakkaat sitten ihmettelivät, kun autoa ei näy eikä kuulu.

Liikenne- ja viestintäministeriön tarkoitus oli helpottaa alaa vaivaavaa kuljettajapulaa poistamalla paikallistuntemuskoe, mutta millä muulla alalla työvoimapulaa helpotetaan niin, että täysin osaamaton voi tulla töihin? Yhtenä päivänä navigaattori ehdotti minulle reittiä, jota seuraamalla olisin päätynyt puomilla suljetulle, ainoastaan hälytysajoneuvoille tarkoitetulle rampille. Jos kuljettajana paikallistuntemukseni olisi tuolloin pohjautunut vain navigaattoriin, olisi siinä ollut asiakkaan kanssa ihmettelemistä. Tietenkin kaupungit, ihmismäärät ja tiestö ovat kasvaneet sitten isoäitini taksiuran, eikä nykypäivänä asemapaikkojen poistumisen myötä aivan samanlaista tietämystä voi oletusarvona pitääkään. Kuitenkin osaaminen, paikallistuntemus ja asiakaslähtöisyys ovat sellaiset valttikortit, joilla voi erottua edukseen nykyisessä markkinatilanteessa.

Ennen kaikki oli paremmin – vai oliko sittenkään? Ehkä autoilu isovanhempieni aikana on ollut ihmisläheisempää ja taksi on ollut tiiviimpi osa kyläyhteisöä. Kuitenkin maatilan pyörittämisen ohella harjoitettu taksitoiminta on ollut hyvinkin sitovaa ja kuluttavaa. Nykyaikana Ummeljoen autoaseman sijaan ”asemapaikkana” toimii koko maakunta, mikä on tietyllä tapaa vieraannuttanut meidät vanhoista yhteisöistä. Tämä muutos on kuitenkin tehostanut taksien liikkumista ja parantanut niiden liiketoimintaa huimasti. Jos vaihtoehdoiksi laitetaan tuo vuosikymmenten takainen taksiautoilu tai nykyhetki, niin valintani olisi jälkimmäinen – vanhoja arvoja kunnioittaen.

Elina Töyrylä, taksiyrittäjä, Taksi Töyrylä

Lisää Elinan ajatuksia taksiyrittäjyydestä ja asiaa yrityksen sukupolvenvaihdoksesta uusimman Taksi-lehden (2/2019) pääjutussa ”Kolmannen polven taksiyrittäjä”.