Blogi

Vastuun kantaminen on arvokasta – ja yhteisöllisyydessä on voimaa

Taloustieteen emeritusprofessori Sixten Korkman kirjoitti Helsingin Sanomiin kolumnin marraskuussa: Brexit on iso poliittinen erehdys, josta Suomella on paljon opittavaa. Hän totesi kirjoituksessaan muun muassa: – Onneksi meillä ei ole harhakuvitelmia siitä, että pieni Suomi pärjäisi paremmin yksin. Laaja enem­mistö suhtautuu myönteisesti EU-jäsenyyteemme. Ymmärrämme EU:n merkityksen niin talouden kuin poliittisen turvallisuudenkin kannalta.

Sama ajattelu pätee pienemmässäkin mittakaavassa – taksialaankin. Onko taksialalla varaa harhakuvitelmaan, että jokainen taksiyrittäjä voisi vaikuttaa yksin ilman alan yhteistä edunvalvontaa? Säilyisikö taksiliikenne merkittävänä julkisen liikenteen palveluna? Takaisiko se elinkeinon taksiyrittäjälle ja hänen perheelleen?

Näiden perimmäisten kysymysten äärelle on hyvä pysähtyä. Millaiseksi taksiyrittäminen olisi Suomessa muodostunut, jos ala ei olisi järjestäytynyt ja yhteistä edunvalvontaa ei olisi ollut? Ja millaiseksi taksiyrittäminen muuttuisi jatkossa, jos kukaan ei olisi edelleen sitkeästi huolehtimassa siitä, että taksialan näkökulma tulee kuulluksi ja ymmärretyksi päättäjien pöydissä. Kilpailun vapautuminen ei edunvalvonnan tarvetta poista tulevaisuudessa, päinvastoin se korostuu entisestään. Samoilla markkinoilla toimivilla on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet – siinä riittää työsarkaa enemmän kuin tarpeeksi. Kukaan muu ei nimittäin aja taksiyrittäjän etua kuin oma edunvalvontajärjestö. Alan järjestö ei tietenkään voi saada aina omaa agendaansa läpi, kuten eivät muutkaan. Lopputulokseen vaikuttaa moni asia, eikä vähiten se, millainen poliittinen asenneilmasto tai tilanne kulloinkin vallitsee.

Oma ammattijärjestö on kuitenkin myös paljon enemmän kuin vain edunvalvontajärjestö. Se tarjoaa tukea ammatinharjoittamiseen ja järjestää ammattitaitoa ylläpitävää tai täydentävää koulutusta, jonka suunnittelussa on otettu huomioon taksialan erityistarpeet. Se pyrkii myös ennaltaehkäisemään ongelmien syntyä tiedottamalla lainsäädännön muutoksista ja yrittämiseen liittyvistä velvollisuuksista sekä hakemaan ratkaisua jo syntyneisiin ongelmatilanteisiin. Ilman oman järjestön tukea taksiyrittäjä on yksin, eikä vähiten uuden ja laajan liikennelainsäädännön haasteiden kanssa.

Ammattijärjestön yksi tärkeä tehtävä on myös toimia yhteisöllisyyden mahdollistajana. Järjestö on luonteva ympäristö tavata niin paikallisia saman alan yrittäjiä kuin kollegoja ympäri Suomea, verkostoitua. Haasteet ovat kaikilla yhteiset, olipa vallitseva järjestelmä mikä tahansa. Uusi kilpailutilanne ei yhteisöllisyyden tarvetta poista – liikesalaisuuksiahan tilaisuuksissa ei ennenkään ole jaettu.

Korkman totesi kolumnissaan myös, että parhaimmillaan ay-liike on voimavara, joka tukee yhteiskuntajärjestelmän hyväksyttävyyttä. Myös minä näen edunvalvontajärjestöt valtavana voimavarana, joilla on paljon annettavaa niin jäsenilleen kuin koko yhteiskunnalle. Ay-liikkeestä puhuttaessa ajatellaan kuitenkin usein vain työntekijöiden järjestöjä, vaikka yhtä lailla eri alojen yrittäjiä ja yrityksiä edustavat järjestöt kuuluvat samaan kategoriaan. Toivottavasti jokainen taksialallakin toimiva, nyt ja tulevaisuudessa, näkee oman alansa järjestön merkityksen ja arvon euroja pidemmälle. Yksin ei kukaan voi asioita muuttaa, siihen tarvitaan aina myös muita – olipa kyse globaalista koko maapalloa koskettavasta ongelmasta tai taksiyrittäjän tasapuolisesta kohtelusta suomalaisessa ammattiliikenteen kentässä.

Anne Jormanainen, tiedottaja