Käyttäjätunnus  
Salasana
  Unohtuiko salasana?  

Mieti pikkujouluajan kulkemiset etukäteen

8.11.2017 14:00

Liikenneturva kampanjoi pikkujouluajan alla #rohkee-kampanjalla muistuttamalla, että juhlapaikalle kulkeminen ja sieltä poistuminen on syytä suunnitella jo etukäteen – varsinkin, jos illan aikana nautittavissa juhlajuomissa on mukana prosentteja.

”Selkeintä on jättää oma auto talliin ja napata alle taksi tai liikkua julkisilla, jotta kulku juhlista kotiin sujuisi mahdollisimman turvallisesti. Myös ennakkoon sovittu, selvä kuski toimii hyvin”, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

”Asiaa voi miettiä myös ihan arkisesti oman lompakon kautta. Vaikkapa 15 kilometrin taksimatka pikkujouluista kotiin maksaa reilut kolmekymppiä, kun taas rattijuopumuksen kustannukset nousevat tietenkin aivan eri sfääreihin. Esimerkiksi vakuutuskorvausten menetys, ajo-oikeuden menetys, vankeustuomio, tuomioistuimen käsittelykulut sekä päiväsakot ovat asioita, joita kukaan ei varmasti halua omalle kontolleen”, Heiskanen luettelee.

Lue täältä koko Liikenneturvan tiedote

<< Takaisin

Suomen Taksiliitto | Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki | Puh. 020 7756 800 | E-mail kontakti(at)taksiliitto.fi

Design VCA | Powered by Aava