Suomen Taksiliitto
Suomen Taksiliitto on taksiyrittäjien valtakunnallinen etu- ja palvelujärjestö, johon kuuluu lähes 90 prosenttia maamme taksiyrittäjistä. Taksiliitto valvoo sekä kansallisella että
kansainvälisellä tasolla jäsentensä ammatillisia etuja lainsäädännön, hallinnon ja talouden alueilla. Lisäksi Taksiliitto tukee jäsentensä liiketoiminnan kehittämistä. Lue lisää.
Hyvään asiakaspalveluun pyritään asiakkaiden tarpeiden pohjalta kehittämällä tuotteita, taksialan laatujärjestelmiä sekä yrittäjäkunnan ammattitaitoa ja koulutusta. Ensisijaisina tavoitteina on asiakkaita hyvin palveleva, laadukas, turvallinen, teknologialtaan korkeatasoinen ja ympäristöystävällinen
taksiliikenne, joka toimii tehokkaasti muun julkisen liikenteen osana.
Suomen Taksiliitto osallistuu taksialan edustajana eri alojen työryhmiin ja on usein kuultavana eduskunnassa. Lisäksi liitto antaa lausuntoja erilaisista selvityksistä ja raporteista. Taksiliiton viimeaikaiset lausunnot löytyvät tästä.
Suomen Taksiliiton organisaatio on kolmiportainen. Valtakunnallisen liiton alla toimii 10 alueyhdistystä ja satoja paikallisia taksiyhdistyksiä. Taksiyrittäjä kuuluu Suomen Taksiliittoon paikallisen jäsenyhdistyksen kautta. Tee jäsenhakemus.




